Turvallisuus
Huolehdi aina, että ulko-ovi sulkeutuu perässäsi. Avoimet ulko-ovet saattavat nimittäin houkutella epämääräisiä vierailijoita taloon. Myös kellaritilojen ovet tulee sulkea huolellisesti.
Hanki riittävä määrä palovaroittimia
Laki määrää, että jokaisessa asunnossa tulee olla palovaroitin. Kaksikerroksisiin asuntoihin on syytä hankkia kaksi palovaroitinta, yksi kumpaakin kerrokseen. Sinun tehtävänäsi on vaihtaa vanha patteri uuteen ja huolehtia, että varoitin toimii. Yli kymmenen vuotta palvellut palovaroitin on suositeltavaa vaihtaa tuoreempaan versioon. Lisävarusteiksi voit halutessasi hankkia sammutuspeitteen ja pienen vaahtosammuttimen, joita myydään tavarataloissa.
Elävä tuli on turvallisuusriski sisätiloissa
Vältä tupakointia sisätiloissa, sillä asunnossasi on paljon tulenarkoja materiaaleja ja kankaita. Ennen kynttilän sytyttämistä varmista, ettei sen lähellä ole verhoja tai muuta herkästi syttyvää materiaalia. Kynttilät ja tuikutkin tarvitsevat alleen palamattoman alustan. Älä jätä kynttilää palamaan tai mitään sähkölaitteita päälle, jos itse menet ulos.
Parvekkeella tai terassillakin palavat kynttilät ja roihut tarvitsevat valvontaa. Tulitikut ja sytyttimet on hyvä pitää poissa lasten ulottuvilta. Liedellä syttynyt palo leviää helposti liesikupuun ja hormiin. Varsinkin ylikuumentunut öljy syttyy herkästi. Paloturvallisuuden takia liesikuvussa olevan rasvasuodattimen säännöllinen puhdistus on tärkeää.
Järjestyssäännöt kieltävät herkästi syttyvien aineiden säilyttämisen asunnossasi tai asuntoon kuuluvassa irtaimistovarastossa. Myös lastenvaunujen ja polkupyörien parkkeeraaminen varastotilojen käytäville ja rappukäytävän portaiden alle on paloturvallisuussyistä kielletty. Sulje kellarien palo-ovet aina perässäsi.
Huolehdi avaimistasi
Kaikista kodin avaimista tulee pitää hyvä huoli. Jos avaimesi katoaa, ota yhteyttä kiinteistösihteeriin tai isännöitsijään. Avaimiin ei kannata liittää osoitetietoja eikä varastotilan numeroa, sillä avainten joutuessa vääriin käsiin saatat löytää asunnostasi kutsumattomia vieraita. Mikäli avaimesi hukkuvat, joudutaan ovet sarjoittamaan uudelleen ja kustannus tulee sinun maksettavaksi.
Vältä tapaturmia
Yleisimpiä kodin tapaturmia ovat kaatumiset ja liukastumiset. Asuntoon voit tarvittaessa asentaa tukikahvoja, suihkuistuimen ja korotetun wc-istuimen. Sauna- ja pesutilojen sekä kylpyammeen pohjalle on hyvä hankkia kunnolliset liukastumisesteet.
Lapsilla riittää energiaa ja perheen pienimmät ehtivätkin joka paikkaan. Parveke on lapsille jännittävä, mutta vaarallinen leikkipaikka. Lasten ja lemmikkien putoamisonnettomuuksia voit ennaltaehkäistä käyttämällä ikkunoiden turvasalpoja ja pitämällä parvekkeen oven suljettuna.
Myös ruuanlaitto kiinnostaa kovasti pieniä apulaisia. Lasten palovammoja voit estää varmistamalla, että uunissa on lapsilukko sekä kaatumissuoja ja lieden etuosassa lapsisuoja.
Pienet lapset tutkivat ympäristöään maistelemalla kaikkea mikä vain suuhun mahtuu. Pidä siis myrkylliset aineet ja lääkkeet poissa lasten ulottuvilta myrkytysonnettomuuksien välttämiseksi. Yleensä huoneistojen siivouskomerosta löytyy lukollinen lokero, johon on hyvä laittaa kaikki lapsille vaaralliset pullot ja putelit.
Hanki kotivakuutus
Kiinteistövakuutus korvaa vain kiinteistölle aiheutuneet vahingot. Kiinteistövakuutus ei korvaa irtaimelle yksityisomaisuudelle aiheutuneita vahinkoja. Tuottamuksellisesti aiheutuneista vahingoista vakuutusyhtiö voi periä omavastuun osuuden.
Jokaisessa kodissa on hyvä olla jonkinlainen kotivakuutus. Niitä löytyy eri laajuisina riippuen muun muassa vakuutuksen kattavuudesta ja omavastuun osuudesta. Vakuutusyhtiöstä saat tarkempia tietoja tarjolla olevista kotivakuutuksista ja voit itse neuvotella sinulle sopivimman ratkaisun.
Asokotien asukkaat saavat asiakasetuna Fennialta 15 %:n alennuksen kotivakuutuksesta. Tutustu kotivakuutuksesi ehtoihin huolellisesti, sillä vakuutuksetkaan eivät aivan kaikkea korvaa.
Toimi näin hätätilanteessa
Kiinteistö ja kotivakuutus
Tulipalon tai muun asuntoa vahingoittavan onnettomuuden varalta kannattaa ottaa kotivakuutus, sillä kiinteistövakuutus ei korvaa asukkaan irtaimistolle tapahtuvia vahinkoja. On myös hyvä muistaa, että asukkaan huoneistoon tekemät muutostyöt eivät kuulu kiinteistövakuutuksen piiriin. Näin esimerkiksi parketin osalta vesivahingon sattuessa. Parketti kannattaakin vakuuttaa jo asennusvaiheessa.
Asokotien ottama kiinteistövakuutus korvaa vakuutetulle omaisuudelle aiheutuneen äkillisen ja ennalta arvaamattoman ehtojen mukaisen vahingon. Kiinteistövakuutuksella vakuutetaan rakennus ja siihen kiinteästi asennetut rakenteet ja kalusteet sekä kiinteistöä palveleva LVIS-tekniikka (LVIS=lämpö, vesi, ilmastointi ja sähkö).
Asukkaiden omaisuus ei kuulu kiinteistövakuutuksen korvauspiiriin, vaan se on vakuutettava erikseen kotivakuutuksella. Kun kiinteistössä sattuu vahinko -esimerkiksi putkivuoto, tulipalo tai ilkivaltaa- aiheutuu siitä usein menetyksiä myös asukkaiden irtaimistolle.
Irtaimiston vaurioitumisen lisäksi asukkaille voi aiheutua ylimääräisiä muualla asumisen kustannuksia, tavaroiden varastointikustannuksia ja ta muita taloudellisia menetyksiä. Niiden osalta täytyy kääntyä oman vakuutusyhtiön puoleen.
Asukas voi joutua korvausvastuuseen
Asukas saattaa joutua vastuuseen kiinteistölle aiheuttamastaan vahingosta. Jos asukas aiheuttaa huolimattomuudellaan vahinkoa kiinteistön rakenteille, taloyhtiö voi vaatia korvauksia asukkaalta. Jos kotivakuutukseen on liitetty vastuuvakuutus, asukas voi hakea korvausta omasta vakuutuksestaan.
Kotivakuutus irtaimiston turvaksi
Kotivakuutus on usein yhdistelmä kodin irtaimen omaisuusvakuutuksesta, vastuuvakuutuksesta ja oikeusturvavakuutuksesta. Tarjolla on kuitenkin hyvin erilaisia vakuutuksia pelkästä palovakuutuksesta hyvin laajaan turvakokonaisuuteen.
Oman vakuutuksen korvaavuus on hyvä selvittää ennakkoon, sillä laajakaan kotivakuutus ei korvaa kaikkia vahinkoja.
Lisätietoa saa Kuluttajien Vakuutustoimiston ja Vakuutuslautakunnan sivuilta www.vakuutusneuvonta.fi .
Alla olevasta linkistä näet Fennian tarjoaman edun Asokotien asukkaille. Lisätietoa vakuutuksista löydät Fennian sivuilta www.fennia.fi .
Fennian asiakasetu (pdf)
Palaa alkuun